tietoa lippukunnasta

Lippukuntamme

Tasalam Boja ry jatkaa Rauman Partiopoikien aloittamaa partiotoimintaa jo vuodesta 1920. Jäseneksi pääsevät kaikki 7 vuotta täyttäneet, eli koulunkäynnin aloittaneet pojat. Jäsenmäärämme on nykyään noin 90, josta lähes kaikki ovat 7-22-vuotiaita lapsia ja nuoria.

Toimintamme

Partiotoiminta on uskonnollisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumatonta ja kaikille avointa. Partiotoiminnan tavoitteena on kasvattaa nuorista vastuuntuntoisia ja itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä. Se on vastavoima ”Miks mun pitäis” ja ”Ei kuulu mulle” -asenteille. Partiolainen on aina valmis!
Partion arvot tiivistyvät partioihanteisiin.

Lippukuntamme toiminnan runkona ovat ryhmien viikottaiset kokoukset Rauman Partiotalolla. Kokouksissa lapset ja nuoret toteuttavat oman ikäkautensa ohjelmaa monipuolisin aktiviteetein muun muassa leikkimällä, pelaamalla, askartelemalla, nikkaroimalla tai keskustelemalla. Hauska yhdessäolo ja yhteishenki on toimintamme tärkein päämäärä.

Puolen vuoden toimintakauden aikana jokainen ryhmä järjestää 1-2 viikonloppuretkeä partiomajallamme Kulhasissa tai Posionkalliolla, tai muualla Rauman lähiseudulla. Lisäksi vuosittain osallistutaan muun muassa partiotaitokilpailuihin ja kesäleireille. Toukokuussa järjestetään vuosittain lippukuntamme yhteinen kevätleiri.

Lippukuntamme toiminnan tärkeänä osana on myös vaellukset, joita toteutetaan vuosittain. Vanhemmat ikäkaudet pääsevät näkemään ja kokemaan uusia paikkoja kaikkialla Suomessa järjestettävillä kesävaelluksilla. Nuoremmat ikäkaudet pääsevät tutustumaan patikoiniin ja luontoon lyhyemmillä retkillä Rauman seudulla. Luonto ja suomalainen metsä on tärkeässä osassa toiminnassamme.

Vuonna 2019 lippukunnalle hankittiin melontakalustoa, joka tulee jatkossa täydentämään erätoimintaamme niin lyhyemmillä melonta-aktiviteeteilla kuin pidemmillä melontaretkilläkin.

Partiotoiminta on kokonaisuutena erittäin monipuolista. Se tarjoaakin jotakin mieluista jokaiselle. Voit itse valita, mihin tapahtumiin lähdet mukaan kiinnostuksesi ja aikasi puitteissa. 


Rauman partiotalo

Viikottaiset kokoukset pidetään lippukuntamme kotipaikassa Rauman Partiotalolla. Lemsan mäellä sijaitseva Rauman Partiotalo on rakennettu vuonna 1938. Sen seinien sisään mahtuu siis jo 80 vuotta raumalaista partiohistoriaa. Talo on Tasalam Boikien, Rauman Partiotyttöjen ja Myrskypoikien yhteiskäytössä. 
Alakerrasta löytyy keittiö, ”johtajiston huone”, perinnehuone Ruffi sekä suuri sali, jossa sudenpentujen kokousten lisäksi pidetään lippukunnan yhteisiä tilaisuuksia, kuten joulujuhla. Yläkerrasta löytyy yksi huone kullekin Partiotalolla kokoontuvalle lippukunnalle. Seikkailijat ja tarpojat kokoontuvat lippukuntamme huoneessa eli ”TB-huoneessa”.

Kulhasten partiomaja
Rauman Haapasaaressa sijaitseva Kulhasten partiomaja on ollut Tasalam Boikien ja Rauman Partiotyttöjen yhteiskäytössä 1950-luvusta lähtien. Majalla järjestetään ryhmiemme päivä- ja viikonloppuretkiä.
Kulhasten mökin tupaan mahtuu majoittumaan noin 20 henkilöä. Lisäksi mökistä löytyy keittiö sekä pieni ”johtajiston huone”. 1970-luvulla rakennettu sauna on meren rannassa. Lisäksi pihapiiristä löytyy vaja ja huussirakennus. Metsän katveesta löytyy myös suuri nuotiopaikka, jonka ympärille mahtuu isompikin ryhmä iltaa istumaan.

Posionkallion retkeilyalue

Vuonna 2006 hankittiin Eurajoen Rikantilasta Tasalam Boikien ja Rauman Partiotyttöjen yhteiskäyttöön Posionkallion retkeilyalue. Mökki vihittiin käyttöön vuonna 2010.Posionkallion mökki tarjoaa suuremmat majoitus- keittiö- ja saunatilat kuin Kulhanen. Se tarjoaakin erinoimaiset puitteet suurempien tapahtumien järjestämiseen. Lippukuntamme järjestää alueella vuosittain kevätleirin. Alue on myös ryhmiemme käytettävissä, mutta pienemmät ryhmät suosivat Kulhasta lyhyemmän ajomatkan ja merenrannan vuoksi.