Toimintaryhmät

Partio-ohjelmassa on viisi ikäkautta. Tältä sivulta löydät tietoa jokaisesta ikäkaudesta sekä lippukuntamme toimintaryhmistä. Jos haluat lapsesi mukaan johonkin toimintaryhmään, ole yhteydessä lippukunnanjohtajaan, tai lähetä suoraan sähköinen jäsenhakemus. Partioon voi liittyä myös kesken toimintakauden!

Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Noin 10-20 hengen laumaa johtaa tehtävään koulutettu aikuinen.
Leikit, seikkailut ja tarinat ovat sudenpentutoiminnassa tärkeitä. Viikottaisissa laumailloissaan lauma oppii juttuja, joita ei koulussa opeteta. Lisäksi sudenpennut tapaavat toisiaan retkillä ja muissa partiotapahtumissa kuten kesäleirillä ja sudenpentujen partiotaitokilpailuissa.

Syksyllä 2024 lippukunnassa on kaksi sudenpentulaumaa:

Kirkhakkise eli ”uudet sudenpennut” (synt. 2017) Kokoontumiset maanantaisin klo 17.30-18.45.

Riukhännä eli ”vanhat sudenpennut” (synt. 2015-2016) Kokoontumiset maanantaisin klo 19.00-20.15.

Seikkailijat ovat 10–12-vuotiaita partiolaisia. Seikkailijat toimivat noin 5-10 hengen ryhmissä, joita kutsutaan vartioiksi. Seikkailijavartiota johtaa tehtävään koulutettu vartionjohtaja, vähintään 16-vuotias samoaja. 
Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja ja retkeilevät paljon. Lisäksi seikkailijavartioiden ohjelmaan kuuluu taitomerkkejä sekä partiotaitokisoihin osallistumista. Seikkailija matkaa tutkimusmatkailijan lailla: retkikeittimet, ensiapu ja rakentelu tulevat seikkailijoille tutuiksi!

Syksyllä 2024 lippukunnassa toimii kaksi seikkailijavartiota:

Muurahaiskarhut (synt. 2014). Kokoontumiset maanantaisin klo 18-19.

Hillerit (synt. 2012-2013). Kokoontumiset maanantaisin klo 18.30-20.

L

Tarpojiksi kutsutaan 12–14-vuotiaita partiolaisia. Tarpojat toimivat viikoittain kokoontuvissa vartioissa. Vartiossa on noin 4–8 tarpojaa. Tarpojavartiota johtaa samoaja, jonka tukena toimii aikuinen, luotsi.

Syksyllä 2024 lippukunnassa toimii yksi tarpojavartio:

Minkit, (synt. 2010-2011). Kokoontumiset maanantaisin klo 19-20.

S

Samoajat ovat 15–17-vuotiaita partiolaisia. He jakautuvat 4–12 samoajan vartioihin. 
Samoajien ohjelmaan kuuluu olennaisena osana ryhmänohjaajakoulutus ja johtamisharjoittelu. He toimivatkin seikkailija- ja tarpojavartioiden johtajina. Johtamistehtävässään samoajaa tukee koulutettu aikuinen eli seikkailija- ja tarpojaikäkausien ikäkausivastaava.
Samoajilla on myös omia partio-ohjelman mukaisia aktiviteetteja, joita he toteuttavat omaehtoisesti kokouksien ja retkien muodossa. Toimintaa valvoo ja tarvittaessa ohjaa ikäkausivastaava eli samoajaluotsi. Samoajat osallistuvat myös partiotaitokisoihin sekä muihin piiri- ja valtakuntatason tapahtumiin.

Syksyllä 2024 lippukunnassa aloitti uusi samoajavartio, Haukat (synt. 2009). Vartio kokoontuu joka toinen viikko tiistaisin, minkä lisäksi samoajat järjestävät omaa retkitoimintaa. Suurin osa Haukoista aloitti myös nuorempien ikäkausien ryhmänjohtajan roolissa.

Vaeltajat ovat 18-22-vuotiaita partiolaisia. Vaeltajaryhmässä eli vartiossa on 3–5 vaeltajaa. Vaeltajat kokoontuvat kerran tai kaksi kuussa.
Vaeltajavartion vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vaeltaja. Ikäkauden aikuinen, luotsi, ohjaa vaeltajan henkilökohtaisen kehityssuunnitelman eli vaelluskartan tekemistä ja toteutumista.
Vaeltajaikäiset ovat partioharrastuksen mahdollistajia. Oman ikäkautensa aktiviteettien ohella he toimivat moninaisissa vastuutehtävissä lippukunnissa. Oman lippukuntamme aktiivisessa johtajistossa on vain kolme yli 22-vuotiasta partiolaista. Vaeltajatoiminta tarjoaa siis monipuolisia haasteita, joiden luonteen ja vaativuuden vaeltaja voi itse määrittää mieleisekseen. 

Syksyllä 2024 lippukunnassa aloitti uusi vaeltajavartio, TBulut (synt. 2006-2007), joka viimeiset kolme vuotta on toiminut samoajavartiona. TBulut järjestävät omien lippukuntapestiensä ohella vaeltajavartionsa omaa retkitoimintaa. Suunnitteilla on muun muassa tulevalle talvelle hiihtovaellus.